Häätori.fi

Oh no, something went wrong. Please check your network connection and try again.

Mitä hankkia häälahjaksi ystävälle tai sukulaiselle?

Kolkutteleeko ovella ystävän tai sukulaisen häät, mutta lahjaidean keksiminen tuntuu vaikealta? Ei hätää – lahjaideoita kyllä riittää!

Seuraava asia mikä mietityttää on, että hankkiako hääparille yhteinen lahja. Toinen vaihtoehto on hankkia sulhaselle ja morsiamelle lahjat erikseen.

Useimmiten kuitenkin on tapana, että hääparille ostetaan yhteinen lahja. Joskus hääparit ovat myös saattaneet laatia lahjalistan.

Mikäli lahjoista ei ole ollut puhetta ennen häitä, luvassa on vinkkejä, joilla hääparin saa hurmattua. Lahjat ovat muutenkin aina mukava tapa muistaa ystäviä ja sukulaisia.

Lahjaideat hääparille

Lahjakortti

Lahjakortit ajavat asiansa aina. Lahjakortit voivat pääasiassa olla ihan mitä vain, ja ne voivat esimerkiksi sisältää kupongin johonkin tiettyyn kauppaan. Myös kulttuuriin liittyvät teatteri- ja konserttilahjakortit ovat oivia valintoja.

Eräs romanttinen idea olisi, että moni häävieras laittaa kolehdin kasaan matkalahjakorttia varten. Kohde voisi olla esimerkiksi Monaco. Kaupunkivaltio on kaunis kohde matkaa varten, ja Monte Carlon glamourin täyteiset uudet kasinot kannattaa hääparin yhdessä kokea.

Elämyslahja

Elämyslahjat ovat erittäin kivoja lahjoja hääparille. Pari pääsee kokemaan elämyksiä yhdessä, ja niistä saa yleensä aina ikimuistoisen kokemuksen. Elämyslahjojen kirjo on laaja ja ideoita riittää.

Hääparille voi miettiä esimerkiksi seuraavanlaisia elämyslahjoja:

  • SUP-lautailukurssi
  • Kiipeilykurssi
  • Viininmaistelukurssi
  • Pakopelit
  • Paritanssikurssi

Elämyslahjaideoita on lukuisia muitakin. Vain taivas on rajana.

Herkkukori

Herkkukori, joka lahjakorina myös tunnetaan, on oikein mukava lahjaidea hääparille.

Koriin voi laittaa esimerkiksi makeisia, suklaata tai muita herkkuja, jotka maistuvat hääparille.

Koriin voi sujauttaa myös joitakin persoonallisia yllätyksiä, kuten kuvia tai sisäpiirivitsi -aiheisia asioita.

Lisäksi ihonhoito- ja meikkituotteet voivat sopia morsiamelle. Jos sulhanen on urheilun ystävä, vedonlyöntiin (tulosveto) liittyvät oppaat voivat olla hauskoja lisäyksiä koriin.

Viinipullo

Viinipullot, kuohuviinit tai samppanjat ovat klassisia ja ajattomia lahjaideoita.

Pulloa ostaessa täytyy tietysti valita hieman arvokkaampaa nestettä, sillä hääpari ansaitsee jotain parempaa.

Mikäli puukorkkiset juomat eivät ole mieluisia hääparille, voi lahjaksi hankkia esimerkiksi laadukkaita oluita tai siidereitä.

Viherkasvit

Viherkasvit ovat hyvä lahjavalinta hääparille, sillä ne vaativat huolenpitoa avio- tai parisuhteen tapaan.

Kasvien hoitaminen symboloi siis hääparin hienoa suhdetta, ja lahjaksi saatu viherkasvi muistuttaa onnellisista häistä.

Näyttävän viherkasvin hankkimista kannattaa siis pitää vaihtoehtona lahjoja miettiessä.

Tee-se-itse

Hääpari arvostaa aivan varmasti lahjaa, joka on itse tehty. Itse tehtyjä lahjaideoita ovat esimerkiksi erilaiset lopputulokset askartelusta.

Itse tehdyt valokuva-albumit ja tyylikkäät väritykset tai piirrokset ovat oikein mielenkiintoisia ideoita lahjaksi hääparille.

Paperille siististi laaditut muistokirjoitelmat ovat myös rakkautta osoittavia lahjoja hääparia kohtaan.

Hääparin auttaminen

Yksi erittäin avulias keino on auttaa hääparia juhlien järjestelyissä. Tällöin voit osoittaa olevasi itse kullan arvoinen lahja.

Jos hääpari kuuluu läheisiin, voi heiltä kysyä, jos he tarvitsevat apua mihin tahansa asiaan häihin liittyen. Hääpari arvostaa varmasti apuasi hääjärjestelyihin liittyen, ja ja jos sinulla on jotain erityisosaamista, voit tuoda asian esiin.

Kaikenlainen auttaminen toimii näissä tilanteissa, koska häiden suunnittelu ja järjestäminen voi olla stressaavaa hääparin kannalta.